O.o O365 Sharepoint OneDrive Office - Taivas varjele...

Viime keväänä aloin kuulla varovaista höpinää talon ict-ihmisten suunnalta Office 365:sta. Siihen mennessä olin itse juuri tutustunut Outlookin nettipostiin (en minä tiedä, miksikä sitä virallisesti kutsutaan) ja SkyDriveen ja todennut ne ihan käteviksi käyttää. Siihen sivusto/uutisvirta hommaan en oikein lämmennyt.

Sain nyt syksyllä kutsun Sharepoint-koulutukseen. Jo keväällä minun ja Wordin väliseen tallennuspaikkaan oli ilmestynyt kummallisia tallennusmahdollisuuksia. Saatuani kutsun koulutukseen pyysin tarkennusta siihen, mitä yhteistä/eroa näillä Sharepointilla ja Office 365:lla oikein on keskenään ja sain ilokseni parin A4:n teknisen selvityksen.

Valitettavasti en päässyt Sharepoint-koulutukseen päällekkäisten työtehtävien vuoksi. Sen sijaan pari viikkoa sitten bongasin FB:stä uuden ilahduttavan ryhmän, jossa vihkiydytään Office365:n saloihin.

Olen sitten omin päineni toikkaroinut tuolla pilvipalveluissa.

Nyt sitten ihan humanistinaisena kysyn: minkä ihmeen takia nämä palvelut on niin sekavasti nimetty? Siis riippuen siitä, onko sulla business-versio tai siviiliversio tai firman palvelimella oleva versio pöytäkoneversiolla tai ilman muuttuu palvelun nimi, vaikka loppukäyttäjälle (siis humanistinaiselle) näyttäytyy asia niin, että kas, tuossa on outlookin sähköpostin nettiversio, johon tosin on eri osoite, kun siihen tietokoneella olevaan versioon ja tuossa on köykänen wordin versio, mikä on ihan kelvollinen mutta ei tee ihan kaikkia temppuja kuten se pöytäkoneversio ja niin edelleen.

Sharepointin ja Office 365:n välinen maaginen ero on minulle vielä hiukan hämärän peitossa, mutta mieluusti pysyisin kärryillä kahvipöytäkeskusteluissa. Juuri kun opin kutsumaan pilveä Taivaspaikaksi (Skydrive) niin taivas varjele, ne muuttavat sen nimen OneDriveksi. Mikä ihmeen ykkösasema? Höh. En ymmärrä Microsoftin nimeämispolitiikkaa. Tosin en ole näihin alkuperäiskielellä perehtynytkään, yrittänyt vaan pysyä ict-ihmisten perässä.

Alustavien kokeilujen perusteella humanistinainen on sitä mieltä, että kutsun tätä koko hässäkkää itse O365:ksi. Se on jotenkin selvintä.

Kiitän:

+outlookversio toimii kivasti
+tiedostojen jakaminen on äärimmäisen kätevää
+word ja powerpoint toimii ihan jees, jos kohta erilaisiin hifistelyihin tottuneena vähän karvahattumallina (riittää kyllä opiskelijoille hienosti)
+synkronointi resurssienhallinnan kanssa (tämä on vissiin sharepoint-ominaisuus? Oli tai ei, kätevää. Kätevämpää kuin selaimella pelaaminen
+ toimii koneella, pädillä ja kännykällä
+ himohifistelijällä riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa
+ ja mikä parasta, opiskelijoiden kissat/koirat/hirvet eivät syö tikkuja vaan tiedostot voi määrätä tallennettavaksi pilveen ja jaettavaksi sieltä opelle

Moitin:

- toimii internet explorerilla, yskii chromella ja jos ei ole päivitysten päivitykset vimpan päälle ei edes yski vaan tukehtuu
- sekavaakin sekavampi ottaa käyttöön "intuitiivisesti"
- terminologia aivan käsittämätöntä keskivertohumanoidille eli fiilis on kuin olisi uutta kieltä opettelemassa ("käytä office ondemandia" "hallitse tiedostoja, joilla ei ole sisäänkuitattuja versioita")
- vaikea hahmottaa, milloin päätyy millekin sivulle
- käyttäjähallinta on vaikeaselkoinen ja kansioiden oikeuksien "periytyviminen" hyvin hämmentävää
- omien sivustojen luominen on aika epäloogista (uutissyötteestä??) tai sitten minulta on jäänyt joku perustavaa laatua oleva juttu oivaltamatta
- asetustenmuokkausmahdollisuuksia on järjetön määrä (mikä on tietysti hifistelijälle kivaa, mutta peruskäyttäjälle ahistavaa, kun ei kertakaikkiaan tiedä, mitä mistäkin tapahtuu ja mistä löytää sen jutun, mitä haluaisi tapahtuvan)
- ei toimi, jos ei netti pelaa :/

Olen kyllä enemmän ehkä Googletyttöjä. Mutta yritän nyt nöyrästi löytää yhteisen sävelen myös O365:n kanssa, toivoen, että ehkä kaikki sekavuus johtuu vaan siitä, että tuon on käännetty suomeksi googletransleittörin kanssa.... Etenkin wikihommeli tuossa vähän kiehtoisi, jos sen saisi jotenkin käsitettävästi toimimaan.

Kokeilen padletin seinän upottamista blogiin. Näin näköjään onnistuu.

Created with Padlet

TutKIVA

Hiljaiselon jälkeen palaan takaisin verkkoretkeilyn pariin. Kävi niin, kuten usein: ensin on aikaa ihmettelylle, ihmettelyistä poikii toimintaa ja äkkiä toiminta täyttää ajan. Nytkin pitäisi tehdä jotain muuta kuin tätä, mutta tämän edistäminen edistää myös niitä muita asioita, ehkä.

Oppilaitoksessamme alkoi tutkivan oppimisen projekti, johon liittyy oleellisesti myös teknologia. Hankkiuduin mukaan ja vedin kollegan peesissä. Saa nähdä, mitä tästä nyt sitten seuraa.

Pidän tutkivaa oppimista hyvänä mallina. Luulen myös ymmärtäväni, mitä se on. Soveltaminen on minusta kuitenkin vaikeaa. On vaikeaa päästää irti siitä, että opettajana minun tehtävänäni ikään kuin varmistaa, että opiskelijat ovat löytäneet "oikean selityksen" ja oppineet oikean asian, ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Pienessä oppitunnin mittaisessa mittakaavassa olen tätä soveltanut, mutta koko kurssin vieminen läpi suoraan sanottuna pelottaa. Tunteet sanovat, että pelottaa, järki sanoo, että huolimatta opettajavetoisesta opetuksesta ei voi varmistaa sitä, mitä opiskelija oppii.

Projekti alkoi siitä, että käteen lykättiin ipadi. Että tässä. Tällä. Olen nyt parisen viikkoa ihmetellyt ipadia käytännössä, rassannut myös työkaverin samsungia (lähinnä haarukoidakseni, kumman haluan oikeasti itselleni joulupukilta; alan kallistua kuitenkin omenan puoleen käyttökokemusten jälkeen)

Meidän siis pitäisi lähihoitajakoulutuksessa kuntoutuksen tutkinnon osassa yhdistää tutkiva oppiminen ja härvelit. Lähtökohtana on lähteä rakentamaan opetusta casejen pohjalle, ottaa käyttöön blogit ja wikit ja työssäoppimisessa blogit tmv.

Stay tuned, jatkoa seuraa.

Nostiko epäonnistumispäivä keskustelua vai mikä lienee taustalla

Muutamassa seuraamassani blogissa on ihan äskettäin pohdiskeltu tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön jamaa. Moodle on menneen talven heiniä ja kentällä eletään vielä vuodessa 2004. Mitenkäs tässä näin kävi? Opetushallitus syyti 2000-luvun alussa aina vuoteen 2007 rahaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämiseen melkoiset summat. Laadittiin strategioita. Olihan sillä pakko saada jotain aikaankin. Tuntuma kuitenkin on, että perinteisellä tyylillä kentällä mennään eteenpäin. Kehitystyötä tekee pieni, mutta sitäkin innostuneempi joukko. Muistelen Hanne Kolin (Hämeen ammattikorkeakoulu) jossain tilaisuudessa esitelleen ihmisten siirtymistä uusiin työskentelytapoihin: Ensin lähtee pieni edelläkävijäjoukko, sen jälkeen vähän jälkijunassa edelläkävijäjoukon innostama porukka ja viimeisenä kriittinen massa, hännän huippuja ei saada mukaan ollenkaan. 2000-luvun tvt-projekti vaikuttaisi siis epäonnistuneen kriittisen massan eli sen suuren käyttäjäjoukon mukaan saamisessa.

Jotenkin paradoksaaliselta tuntuu, että kuitenkin moni näistäkin opettajista, jotka eivät tieto- ja viestintätekniikkaa juuri sähköpostia kummemmin opetuksessa hyödynnä, käyttävät sitä kuitenkin vapaa-ajalaan viihdekäytössä. Facebook kaikessa pelottavuudessaan tuntuu olevan se suosituin hengailumesta. Miksi näiden välineiden käyttö opetuksessa on sitten niin hankalaa?

Pitkin kevättä ja syksyä on sieltä täältä tullut kommentteja opettajankoulutuksesta ja sen sisällöistä. Joku oli vallan tutkinut opettajankoulutusta (en muista oliko gradu vai väikkäri ja olisiko ollunna Oulusta..?), että opettajankoulutuksessa hyödynnetään vielä hyvin tiiviisti perinteisiä keinoja ja menetelmiä.

Harto Pönkä tuskailee blogikirjoituksessaan että vajaassa kymmenessä vuodessa mikään ei ole muuttunut. Itse olin mukana 2000-luvun alkupuoliskolla vetämässä tvt:n opetuskäytön kehittämisprojekteja perusopetuksen puolelle. Tuskailin itse hitaiden muutosten kanssa tuolloin. Maailma on ympärillämme muuttunut jonkin verran vuodesta 2003, mutta ihminen reagoi muutoksiin hitaasti. Sama näkyy ympärillämme organisaatioissa: muutokset ottavat aikansa vakiintuakseen. Ja aika pitkän ajan. Kymmenen vuotta on toimintakulttuurin muutoksessa lyhyt aika. Viisi vuotta menee makusteluun, seuraavat viisi vuotta uuden opetteluun. Ja sitten uudistetaankin jo uudestaan, pahimmassa tapauksessa välissä on ollut jo parit muut uudistukset.

Koulumaailma laahaa väistämättä nykyhetken perässä. Opetussuunnitelmat pyrkivät ennakoimaan tulevaisuutta ja toisaalta ohjaamaan meitä tuottamaan nykyhetkessä tarvittavia tietoja ja taitoja. Koulun ajassa elämisestä on mielestäni keskusteltu iät ajat. Suosittelen katsomaan Pink Floydin Another Brick on the Wall -musiikkivideon (terveisiä Jyväskylän yliopistoon Tapio Aittolalle ja Pekka Penttiselle, jotka aikoinaan tämän meille "kasviksille" esittelivät).

Siis mikähän oli minun pointtini asiassa...? Se, että olisiko meidän vain syytä hyväksyä se, että koulu elää koulun elämää ja maailma kulkee radallaan vai pitäisikö asialle taas kerran yrittää juuri minun (ja sinun  juuri tänään alkaa tehdä jotain? Uskaltaa päästää irti mukavuusalueelta, heittäytyä ja kokeilla. Ei se niin vaarallista ole jos mokaa. Virheistä on hyvä oppia. Toisaalta, opettajana mietin aina sitä, että jokainen oppitunti on juuri näille opiskelijoille ainutkertainen, eikä sitä ole kyllä vara mokata. Mutta onko se mokaamista, jos me lähdemme opiskelijoiden kanssa yhteiselle oppimisretkelle? Eihän sitä voi tietää, minne siellä päätyy!

Erilaisia ihmisiä tarvitaan, erilaisia toimintatapoja ja erilaista tietämystä. Ihmisporukoiden - tiimien - yhteisestä tietämyksestä syntyy paljon enemmän, kun yksittäisten ihmisten tietämysten ja osaamisen summa.

Suosittelen myös kurkkaamaan, mitä Anne Rongas aiheesta kirjoitti ja Savon ammattiopiston opet ottivat kantaa. Olen aikalailla samaa mieltä asioissa.

Mutta. Tilanne on nyt todettu. Mitenkäs tämä sitten ratkotaan?